Aiemmin tapahtunutta; Olin kiinnostunut Neiti I:stä, mutta hän löysi toisen miehen, suuren rakkauden, ja he ovat nyt kovasti onnellisia yhdessä. Minun kuvion jälkimainingeissa sain aikaan pienen riidantyngän Neiti I:n kanssa.
Kun tämä tilanne sitten laukesi, havaitsin yhtäkkiä että Neiti I ei ollutkaan enää se nainen johon olin ihastunut. Illuusio oli kadonnut! Olin ollut ihastunut johonkin aivan toiseen ihmiseen, kuviteltuun, ihanteelliseen naiseen. Olin luonut mielessäni kuvan täydellisestä naisesta, kaikkien unelmien täyttymyksestä. Tämän täydellisen naisen olin sitten sovittanut Neiti I:n hahmoon ja voilá, ihastumista ei voinut välttää.
Ymmärrän tietysti nyt kuin mahdoton tilanne oli, mutta olessani tilanteessa sisällä, oli sitä mahdoton itse havaita. Tämä siitä huolimatta että tiesin tällaisen mahdollisuuden olemassaolon, tiesin että se on minun tapaista. Tapaan rakentaa itselleni pilvilinnoja korvieni väliin. Sitä on tapahtunut ennenkin. Eräs suurimpia "rakkauksiani" exäni parin vuoden takaa on juuri tällainen tapaus. Sillä kertaa illuusio katosi aika rajulla tavalla. Häntä rakastan edelleen, ystävänä, vaikka näen nyt aivan eri ihmisen.

Tämä saa minun suhteeni toiseen exääni, Neiti T:hen aivan uuteen valoon. Hän ei koskaan ollut illuusio, vaan näin hänessä juuri sen mitä hän olikin. Ja juuri se oli ongelmani. Vaadin enemmän. Halusin yhtä täydellisen naisen kuin mihin olin illuusiossani tottunut. Tästä puuttui se glooria jonka olin aiemmin nähnyt naisilla joihin olin ihastunut. Sellaisia naisia tuli vastaan kadulla tämän tästä, naisia jolla oli jonkinlainen aura ympärillään. Exällä ei ollut.
Pelkäsin silloin, että ihastuisin johonkin näistä vastaantulevista naisista ja joutuisin jättämään Neiti T:n. Tunsin, että halusinkin löytää jonkun, jolla on tällainen sädekehä ympärillään. En halunnut tuottaa Neiti T:lle sellaista mielipahaa, en halunnut joutua tilanteeseen jossa jätän hänet toisen naisen vuoksi, tai pahempaa, en halunnut joutua tilanteeseen jossa joutuisn olemaan uskoton. Siispä jätin hänet. Mutta nyt ymmärrän, että pelko paremman löytymisestä on sama asia kuin pelko sitoutua johonkin joka ei välttämättä olisikaan se paras. Sitä kutsutaan yleisesti sitoutumispeloksi.

Tapasin Neiti T:n äskettäin, pari viikkoa sitten, juuri siellä bileissä missä tämä Neiti I asia oli tapetilla. Neiti T oli taas parhaimmillaan. Meillä oli mukavaa yhdessä. Olen jäänyt miettimään sitä tilannetta. Olenko tehnyt virheen? Olisiko sittenkin pitänyt jäädä hänen luokseen? Ja jos olen tehnyt virheen, voiko sitä korjata?

Tiedän että on normaalia aina joskus kaivata exäänsä. Ja tiedän että olen tässä taas rakentamassa päähän pilvilinnaa. Mutta kiinnostukseni Neiti T:hen on herännyt uudestaan. Mieltäni vaivaa kuitenkin tällainen ajatusmalli; Homma Neiti I:hen ei toiminut, joten valitaan toiseksi paras mahdollisuus, Neiti T. Ajatus tyytymisestä toiseksi parhaaseen on vastenmielinen.
No, jotain indikaatiota fiiliksistä saan huomenna. Olemme sopineet että kuljetan huomenna hänellä hänen pakastemarjojaan jotka ovat majailleet pakastimessani toista vuotta. Saan varmaankin mahdollisuuden keskustella hänen kanssaan. Toivottavasti saan pilvilinnat karistettua, mutta samalla elättelen pieniä toiveita, että nämä ajatukset eivät olisi vain illuusioita.


PS. Kun tekstiä lukee toisen kerran, voi huomata miten tarkoitushakuista se on. Olen valjastanut lähes kaikki perusteluni tukemaan sitä lopputulosta, että minun pitäisi palata Neiti T:n luokse. Onko tämä selvä indikaatio pilvilinnasta?