Tänään koko homma, kaikki tuo sekoilu tuntuu niin etäiseltä. Kuin se olisi tapahtunut vuosia sitten. Niin kuin olisin päässyt sen yli jo viime vuonna tai aikaisemmin ja tänä vuonna sitä ei olisi paljon tarvinnut ajatella. Vaikka siitä loppuhuipennuksesta, niistä bileistä, on vasta viikko. Tämän aamun tuntuva krapula varmaankin edistää tätä tunnetta.
Samalla olen pohtinut tulevaa tapaamistani Neiti I:n kanssa ja se tuntuu koko ajan hankalammalta ja hankalammalta. Minulla on sellainen olo että tapaamisesta tulee kiusallinen, täynnä vaivaantuneita hiljaisia hetkiä. Kuitenkin tiedän että I:llä on mitä mainion kyky luoda ilmapiiri jossa voi keskustella. Hän jotenkin vain osaa ohjata keskustelua siten että vaikeistakin asioista voi puhua yhtä luonnollisesti kuin ruuanlaitosta.
Ilmeisesti tämä odottelu tekee tunteilleni tepposet. Alan kuvitella asioita ja tuottaa päähäni uusia, olemattomia ongelmia. Kun hän nyt vain soittaisi. Olen jättänyt hänelle soittopyyntöjä, mutta tiedän että hän on sairaslomalla (tämä sairasloma ei liity mitenkään yhtään mihinkään näistä sekoiluista, joten tämä on nyt vain tällainen fakta joka pitää hyväksyä), enkä tiedä milloin hän on taas jalkeilla.