Eilen oli hyvin lähellä keittää kokonaan yli ja vieläkin on kitkerä maku suussa. Neiti I ilmoitti ettei ehdikään nyt tavata ja koko ensi viikkokin on kiireinen. Miten selvästi sen voi sanoa? Häntä ei kovasti kiinnosta tavata. Tai jos sen erittelee tarkemmin, näen kaksi vaihtoehtoa:

1. Hänellä on oikeasti kalenteri täynnä. Hänellä on siis toisia menoja, joista jokainen on tärkeämpi kuin tapaaminen minun kanssa, josta oli jo sovittu.
2. Hän ei oikeastaan haluaisi tavata, mutta ei uskalla sitä myöntää  minulle.
   

Koska minä olen tässä tavallaan pyytämässä apua, on tilanne aika nöyryyttävä. Joudun uudestaan ja uudestaan kysymään milloin hänellä olisi aikaa. Miksi minua pitää tällä tavoin nöyryyttää? Tässä tilanteessa on aika vaikea olla sankari. Miten kysyt neljännen kerran milloin neidillä saattaisi olla aikaa minulle, ilman että vaikutan marttyyriltä tai luuserilta? Samalla pitäisi jotenkin kertoa hänelle että tilanne on turhauttava.

Tajusin tänään yhtäkkiä että tässä ei enää ole kyse siitä että minun olisi vaikea päästä sen jutun ylitse. Hankalaa on ystävyys suhteen (tai sen mikä oli melkein suhde) jälkeen. Hankalaa on katsoa häntä silmiin kun on myöntänyt heikkoutensa. Jotenkin paradoksaalisesti pelottaa asettua hänen tuomittavakseen, katsoa häntä silmiin ja myöntää olevansa heikko. Ehkä siinä on se sankaruuden mitta.

EDIT: Täytyy vielä tarkentaa. Jos olisimme puhuneet asioista kunnolla ei minulla olisi (tod.näk.) mitään ongelmia katsoa häntä silmiin. Mutta nyt kun niin moni asia vielä painaa, niin moni heikkous on vielä myöntämättä, nyt pelottaa katsoa häntä silmiin. Tuntuu että hän voisi ne kaikki nähdä heikkoudet silmistäni, eivätkä ne näkyisi oikein jos niitä ei kerro sanallisesti.

EDIT2: Löytyi vielä kolmas vaihtoehto tuohon alun listaan;
Tämä vaihtoehto oikein kutsuu sankaria luoksensa. Minun tulee vain ottaa aloite omiin käsiini. Tänään on kello jo liian myöhäinen, enkä voi soittaa hänelle, mutta huomenna illalla, töiden jälkeen. Joo!